Tällä kertaa ennustetaan, millaisia poliittisia päätöksiä tullaan lähitulevaisuudessa tekemään. Jättäkäämme utopiat teleporttimatkustamisesta ja dinosauruksien palauttamisesta maapallolle ennustuksien ulkopuolelle. Sama tehkäämme onnettomuuksien ja kriisien kanssa, vaikka ne vaikuttavat valtavasti poliittisiin päätöksiin. Keskittykäämme siis jo keskustelussa oleviin tulevaisuuden skenaarioihin. Menneisyyden esimerkkeinä nopeusrajoitusten säätäminen liikenteeseen 1970-luvulla ja samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeus muutaman vuoden takaa. Nämä ovat vaatineet yleisen mielipiteen kääntymistä useiden vuosien kuluessa suotuisaksi. Toki nopeusrajoitusten tuloa vauhditti myös Kekkosen toiminta rajoitusten puolesta.

Lähitulevaisuudeksi rajaan seuraavat kolme eduskuntavaalikautta. Siihen mahtunee vasemmisto- kuin oikeistopainottuneita hallituksia. Tulevatko siis seuraavat asiat toteutumaan ennen vuotta 2035?

1. Turkistarhaus lopetetaan?

Kyllä. Aloitettiin helpolla. Tällä hetkellä 38 % vastustaa turkistarhausta ja 16 % kannattaa, loput haluavat vähintään muutoksia turkiseläinten oloihin. Euroopassa esimerkkiä ovat näyttäneet mm. Viro, Serbia ja Ranska. Turkistarhauksen päättyminen siirtymä-ajalla tullee Suomessa voimaan 2020-luvulla.

2. Nato-jäsenyys?

Ei. Tämä on huomattavasti hankalampi. Vajaa kolmannes kannatti Nato-jäsenyyttä syksyllä ja nyt Venäjän uhittelujen vuoksi kannattajien määrä on oletettavasti noussut. Tässä asiassa päätös saatetaan tehdä nopeasti, jos tilanne siltä näyttää. Uskon, että tilanne Ukrainan suunnalla rauhoittuu taas hetkeksi, jolloin asia sivuutetaan. En siis usko, että vielä 2035 mennessä Suomi hakee jäsenyyttä.

3. Veikkauksen monopoli puretaan?

Kyllä. Aina ennen isoa muutosta muutos yritetään padota. Veikkaus ja hallitus on tekemässä muuria ulkomaisille peliyhtiöille ja estämässä pelaamista mm. rahansiirtoestoin. Siinä vaiheessa, kun nämä viimeisetkin yritykset todetaan epäonnistuneen, siirtynee Suomi Ruotsin lisenssimalliin.   

4. Kannabiksen laillistaminen?

Kyllä. Käyttörangaistus poistuu satavarmasti, mutta laillistamisen kanssa on tiukempaa. Puolueet ovat tässä asiassa kansaa konservatiivisempia, joten oletettavaa on, että suunta muuttuu lopulta. Nyt vähän yli kolmannes kansalaisista sallisi myynnin samaan tapaan kuin alkoholin myynnin. Jakolinja tässä asiassa menee iän mukana, joten se kääntää vaakaa kannabiksen puolelle. Isoin nopeuttava tekijä tulee olemaan Saksa, mikäli sen kaavailema laillistaminen tulee voimaan ja esimerkki sieltä on kannustavaa.

5. Neljän päivän työviikko?

Ei. Työaika tulee tulevaisuudessa vähenemään ja uskon, että neljäpäiväinen viikko on vielä elinaikanani normi. Kahdeksantuntinen työpäivä oli työväenliikkeen ajama ja viisipäiväinen työviikko SAK:n sekä STK:n neuvottelema. Tällä hetkellä ei vaikuta olevan tahoa, josta olisi vastaavanlaisen muutoksen ajuriksi.

Tässä omat ennustukseni. Mitä itse luulet? Ja mielelläni kuulen myös muista aiheista ennustuksesi.