Nämä poliittiset tekstit pitäisi aina aloittaa siten, että olen saanut paljon palautetta tästä aiheesta tai jollain tilanteeseen liiankin sopivalla tarinalla. Nyt ei sellaista valitettavasti ole. Kaverini heitti ehkä puolittain vitsillä ja puolittain tosissaan tämän kysymyksen ilmoille avauduttuani kirjoituksesta, jossa psykologi arvosteli rankasti suurten lapsimäärien kouluja ja päiväkoteja. Suurten laitosten sijaan toivottavaa olisivat kodinomaiset ja pienemmät yksiköt.
Kyseinen psykologi on ihan oikeassa siinä, että suuremman lapsimäärän koulut ja päiväkodit eivät ole lapselle parempia kuin pienet. Harvoin ovat henkilökunnallekaan. Mutta ei niitä silti rakenneta ilkeyttään ja rahankiilto silmissä. Helsingissä eletään kasvatuksen ja koulutuksen puolella todellisuudessa, jossa joudutaan tekemään valtavasti kompromisseja tai valintoja.
Ensimmäinen liittyy yleisesti kaupungin budjettiin. Paljonko rahaa laitetaan kasvatukseen ja koulutukseen? Itselle se olisi helppo päätös. Laitetaan enemmän ja vähennetään muualta. Mutta isolla osalla kuntalaisista ja heidän valitsemillaan päättäjillä on, omasta mielestäni valitettavan paljon, muitakin kohteita rahalle. Siellä tehdään ensimmäiset kompromissit.
Toinen iso väittelyn aihe on aina maankäyttö. Erityisesti kantakaupungissa on vähän tilaa rakentaa. Sen huomaa jo siinä, kun yritetään löytää väistötiloja remontissa oleville päiväkodeille. Parakkirakennuksille ei ole helppoa löytää sopivaa paikkaa tiheään rakennetussa kaupungissa. Ja uskotte varmaan, että rakentaminen on aihe, joka aiheuttaa suurimmat väännöt. Ei koulut ja päiväkodit ole sellaisia kohteita, joiden rakentaminen ei aiheuta vastustusta. Aina kun metsää kaatuu ja kallioita räjäytetään, käydään kova vääntö. Suuret rakennukset säästävät kaupunkiluontoa enemmän kuin useat pienemmät.
Kolmas on lapsimäärät. Helsinki on niitä poikkeuksellisia kuntia, joiden lapsimäärät kasvavat. Siksi ei riitä, että vain vanhoja rakennuksia peruskorjataan. Niitä pitää suurentaa tai sitten rakentaa tilalle täysin uusi. Samalla henkilöstön määrä kasvaa tai toivottavasti kasvaa.
Sitten viimeinen seikka. Toimialan budjetista menee puolet henkilöstöön ja neljännes seiniin. Vuokramenot kasvavat vuosi vuodelta nopeammin mitä toimialan saama raha, joten pian se on kolmannes menoista. Lisäksi iso kulu on ostetut palvelut. Palveluista ja henkilöstöstä leikkaaminen tarkoittaisi laadukkaasta opetuksesta ja kasvatuksesta leikkaamista.
Siitä voi hyvin päätellä, että säästökohteita ei ole. Tai on ja siksi niitä yritetään ensisijaisesti löytää seinistä. Itse valitsen aina seinistä säästämisen, jos pitää valita. Tiedostan kyllä, että henkilöstön hyvinvointia ei valintani tue kaikin osin. Eivät opettajat ja lastenhoitajat turhaan ole huolissaan töiden siirtymisestä suuriin yhtenäiskouluihin. On esimerkkejä työolojen heikkenemisestä (on myös paranemisesta).
Vaikka suomalainen opettaja opettaisi hyvin roskakatoksessakin, ei se silti ole tavoitettava tilanne. Toivottavasti joskus meillä on budjetti, joka ei pakota kompromisseihin. Mutta siihen asti pienempi ryhmä ja avustaja on parempi lisä roskakatokseen, kuin viihtyisämpi kodinomainen roskakatos.
Seuraavaksi puolustan avoimien tilojen kouluja ja päiväkoteja, mutta se onkin sitten paljon hankalampaa.
Recent Comments