Kun Israel tulittaa YK:n rauhanturvaajia Libanonissa, Kiina uhittelee Taiwania ja Trump puhuu Grönlannista, kertoo se vahventuvaa kieltä edessä olevasta sopimuksettomasta maailmasta.
20 vuotta sitten olin itse YK:n rauhanturvaoperaatiossa Eritreassa. Välillä meitä kohti heitettiin kiviä, ei muuta. Paikalliset eivät aina tykänneet läsnäolostamme. Ymmärrän sen hyvin. Kukapa haluaisi vieraiden valtioiden sotilaita maaperälleen. Eritrean johto teki kiusaa estämällä meitä partioimasta tietyillä alueilla tai hidastamalla rajan ylitystä Etiopian puolelle. Se oli jälki-istuntoon jätetyn lapsen tapa osoittaa mieltänsä.
Merkittävin aseemme oli YK:n lippu. Ei aseellinen voima. Jos se olisi ollut aseellinen voima, eivät vaaleansiniset taisteluvarusteet ja valkoiset ajoneuvot olisi ollut järin hyvä valinta. Lippu näytti, että olemme paikalla ja huomioimme teidät. Ja lippu kuvasti niitä kansainvälisiä sopimuksia, joiden piti tehdä maailmasta parempi paikka. Vuonna 2004 niitä sopimuksia kunnioitettiin tai ainakin sopimusten loukkaamisesta tehtiin performanssi, jolla loukkausta yritettiin pehmentää. Toisin on nyt.
Kahdenkymmenen vuoden aikana utopia on murentunut. YK on kädetön Gazassa, Afganistanissa, Ukrainassa jne. EU rakoilee. Trumpin virkaanastujaispuhe itsessään oli suoraan kuin diktaattorien suusta. NATO-maatkaan eivät voi olla varmoja liittolaistensa tuesta tosi paikan tullessa eteen. Valtiot hapuilevat etsien liittolaisia. Kaiut maailmansotien välisestä ajasta voimistuvat. Onneksi historia ei aina toista itseään. Ei aina tarvita suurta katastrofia tai sotaa, jotta osaamme arvostaa rauhaa.
En yleensä haikaile mennyttä, mutta ollappa vuoden 2004 tulevaisuuden näkymät! Voisin torjua muutamia kiviäkin sen vuoksi.
Recent Comments