Tällä viikolla vietettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaanpiirin 74-vuotissynttäreitä. Olen vuoden alusta lähtien ollut hallituksen jäsen ja päässyt tutustumaan tähän äärettömän tärkeään työhön.
MLL Uusimaa tekee hyvin pienellä rahalla valtavan vaikuttavaa työtä perhetalopalvelusta kiusaamisesta toipumisen ryhmiin nuorille.
Siksi seuraava tuntuu väärältä:
Juuri julkaistu Sosiaalibarometri osoitti, että hyvinvointialueet ohjaavat säästöjen tekemiseksi asiakkaita järjestöjen, kuten MLL, toiminnan piiriin. Samalla näiltä järjestöiltä leikataan.
Kolmas sektori on ollut aina toiminnassaan joustava ja pystynyt reagoimaan hetkeen. Siksi on harmi, että pitkälti Purran ajamana se halutaan ajaa alas. Nämä säästöt tulevat vastaan kyllä.
Kaikesta huolimatta hyvää syntymäpäivää MLL Uudenmaanpiiri ja pitkää ikää!
PS. Kuvassa ukrainalaisten sotalapsien kuoro, joka toimii MLL Uudenmaan ansiosta.
Recent Comments