Uusi kasvatuksen ja koulutuksen lautakuntakausi on startannut. Jatkan lautakunnassa ja tällä kertaa varapuheenjohtajana.
Tulevan neljän vuoden aikana tulee varmasti yllättäviä tilanteita ja muuttujia, joita ei voi ennustaa. Siitä huolimatta on myös niitä, joita voidaan ennustaa ja mihin pystyy vaikuttamaan. Seuraavat ovat keskiössä, kun aloitan yhdessä SDP:n lautakuntaryhmän kanssa työt.

  1. Ryhmäkokojen pienentäminen. Tällä on positiivinen vaikutus myös seuraaviin tavoitteisiin. Tiedämme, että tämä vaatii rahaa ja rahan lisääminen toimialalle on edellytys, jotta kaupungin iskulause, maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia, toteutuu.
  2. Segregaatiokehitys vaikuttaa yhä enemmän oppimistuloksiin. Tarveperustaisen rahoituksen lisääminen ja keskittyminen perustaitojen kehittämiseen tulee varmistaa. Jokaisella oppilaalla on tarvittavat lukemisen ja laskemisen taidot peruskoulun lopussa.
  3. Oppimisen tuen uudistuksen vieminen läpi onnistuneesti. Oppimisen tuen uudistus tulee haastamaan tulevaa kautta. Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen osalta tämä hallituksen uudistus tulee voimaan jo elokuun alusta, ammatillisessa koulutuksessa vuosi siitä. Lyhyt valmistautumisaika tuo jo omat haasteet, mutta lisää tulee, mikäli panostukset resursseihin jäävät vajavaisiksi. Valtionosuudet uudistukseen tuskin riittävät ja samalla kaupungin tuottavuusohjelma heikentää palvelutasoa.
  4. Ammatillisen opetuksen laadun varmistaminen mm. riittävällä lähiopetuksella. Koulutusta tulee myös kehittää vastaamaan tarpeita.

Viime kauden oppina on, että asioita pystyy muuttamaan. Hitaasti, mutta varmasti.