2000-luvulle tultaessa opiskelijaurheilun kattojärjestö FISU oli poliittisesti tasapuolinen. Yhdelläkään maalla ei ollut muihin nähden ylivaltaa. 2010-luvun kuluessa tilanne muuttui ja FISU päätyi tukevasti Putinin takataskuun. Miten tähän on päädytty?

Krasnojarskin talviuniversiadien avajaiset 2019.

Universiadien järjestämisellä vaikutusvaltaa

Viimeistään vuosien 2004-05 aikana Venäjä päätti suunnata opiskelijaurheilun vallankahvaan. Tällöin päätettiin hakea vuoden 2011 kesäuniversiadeja. Samaan aikaan alkoi myös tavoittelu vuoden 2014 talviolympialaisten saamiseksi Sotšiin. Kesäuniversiadeja ei Venäjälle myönnetty, mutta seuraavat vuoden 2013 kisat myönnettiin.

Opiskelijoiden olympialaiset eli universiadit ovat maailman isoimpien urheilutapahtumien joukossa urheilijoiden määrissä laskettuna. Yleisömäärissä tilanne on toinen. Venäjä on hakenut aktiivisesti näitä kisoja ja törsännyt valtavan määrän rahaa niihin. Hyvää hyvyyttään Venäjä ei tätä tee.

Kazanin 2013 kesäuniversiadit maksoivat 4 miljardia euroa, Krasnojarskin 2019 talviuniversiadit miljardin ja Jekateringburgin 2023 kesäuniversiadien alustava budjetti on 6 miljardia euroa (nämä kisat peruttiin sodan vuoksi).

Vertailuna olympialaisiin Torinon 2006 talviolympialaiset maksoivat alle 600 miljoonaa euroa ja Rio de Janeiron kesäolympialaiset 11 miljardia euroa. Olympialaiset kuittaavat matkailun, työpaikkojen, tv-oikeuksien jne. avulla osan tai parhaassa tapauksessa kaiken kuluista. Universiadeissa näin ei tapahdu.

Universiadit ovat olleet aiemmin mahdollisuus osoittaa KOK:lle kyvykkyys järjestää olympialaiset. Venäjä oli saanut Sotšin talviolympialaiset ennen Kazanin kisoja, joten siihen sillä ei ollut vaikutusta. Sen sijaan universiadit järjestämällä saa vaikutusvaltaa FISU:ssa ja hiljennettyä arvostelijoita. Venäjä on ollut myös opiskelijoiden MM-kisoissa innokas järjestäjä. Erityisesti silloin kun kisoille ei ole löytynyt järjestäjää. Pelastavaa enkeliä on hankala arvostella.


FISU:n puheenjohtajana Putinin luottomies

Oleg Matytsin valittiin FISUn puheenjohtajaksi toiselle kaudelle 2019–2023. Venäjän saatua sanktioita kansallisesta dopingohjelmastaan,  ei Matytsin ole toiminut puheenjohtajan tehtävässä. Sanktiot alkoivat keväällä 2021 ja päättyvät tämän vuoden lopussa. Teoriassa Matytsin voisi toimia puheenjohtajana kautensa lopun, mutta käytännössä Ukrainan sodan pitäisi estää se. Painotus sanalla pitäisi.

Matytsinin roolin kansainvälisen opiskelijaurheilun johtopaikalla tekee mielenkiintoisemmaksi se, että hän on toiminut vuodesta 2020 Venäjän urheiluministerinä. Luonnollista olisi ollut, että hän olisi siirtynyt syrjään näin ison nimityksen jälkeen, mutta toisin kävi. Urheiluministerin kansainvälinen arvostus ja Putinin luottomies puheenjohtajana pönkittää Venäjän vaikutusvaltaa FISU:ssa.

Vasemmalla FISU:n puheenjohtaja ja Venäjän urheiluministeri Oleg Matytsin.

Putin ahkerana

Suurvaltojen johtajat eivät yleensä löydä aikaa opiskelijaurheilulle. Vladimir Putin on poikkeus. Putin toimii universiadien suojelijana, avaa kisat ja vierailee paikan päällä jakamassa mitaleja. Tämän lisäksi ennen kisoja hän käy henkilökohtaisesti tarkastamassa valmistelujen etenemisen sekä käy julkisia videopuheluja järjestäjien kanssa antaen ohjeita, miten edetä valmisteluissa. Myös kisoihin on tärkeä saada arvovaltaisia vieraita ympäri maailmaa. Putinin vieraina kisoissa on ollut IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel ja muita sen hetken urheiluvaikuttajia.

Varmistaakseen Matytsinin valtaa on Putin pitänyt tervehdyspuheen FISU:n liittokokouksessa 2019, jossa Matytsin valittiin seuraavalle kaudelle. Vuonna 2014 Putin kutsui Matytsinin edeltäjän Claude-Louis Gallien tapaamiseen ja jakoi hänelle ystävyyden kunniamerkin. FISU:n pääsihteeri Eric Saintrond sai saman kunniamerkin syksyllä 2021. Vastaavaa arvostusta ja huomiota ei opiskelijaurheilussa ole koettu.

Vladimir Putin tutustumassa suunnitelmiin kisapaikasta.


Hallituksesta saa sopivan, kun valitsee sen itse

FISU:n hallituksessa on 15 jäsentä ja puheenjohtajisto. Viimeisimmissä vaaleissa 2019 Venäjän valta oli kasvanut siihen pisteeseen, että heillä oli mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin valintoihin. Venäjän johtama koalitio pystyi estämään itselleen epämieluisien kandidaattien menestyksen. Tämä tilanne on helpompi saavuttaa opiskelijaurheilussa kuin yleisen urheilun puolella. Syynä on valtioiden eriasteinen kiinnostus. Esimerkiksi Kansainvälisen olympiakomitean johtoon sekä toimintaan löytyy kiinnostusta laajasti. Opiskelijaurheilussa tasapainoa keikuttaa Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden vähäisempi kiinnostus sekä panostus poliittiseen puoleen.

Hallituksen hallitseminen on näkynyt myös FISU:n työntekijöissä. FISU:n toimisto Lausannessa Sveitsissä on yhä useamman venäläisen työpaikka. Seikka joka on hyvä huomioida, jos haluaa täydellisen vallan organisaatiossa.

Miksi Putin ja Venäjä näkevät niin paljon vaivaa opiskelijaurheilun eteen? Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.