Tuleeko liikkumattomuudesta sittenkin teema vaaleihin?

Ensimmäistä kertaa liikkumattomuus ja liikunta on saanut merkittävästi keskustelua aikaan. Se on iso juttu liikunta-alalle.

Normaali vuosikierto on, että tulee Move! -mittausten tulokset, jotka kertovat lasten ja nuorten olevan entistä huonommassa kunnossa. Jutussa mainitaan sivujuonteena liikkumattomuuden haitat 3,5-7 miljardia per vuosi. Tästä syntyy päivittelyä yhteen kahvipöytäkeskusteluun ja pariin yleisönosastokirjoitukseen, että kyllä ne kaiken maailman tietokonepelit pilaavat lapset. Ja hiljaisuus laskeutuu taas asian ylle ennen seuraavia Move! -mittaustuloksien julkaisua.

Nyt on ollut toisin. Tuloksien julkaisusta on toista kuukautta ja vieläkin mediassa tasaisesti puhutaan liikkumattomuuden haitoista. Ja mikä parasta ei pelkästään lasten liikkumattomuuden vaan työikäisten ja eläkeläisten liikkumattomuuden.

Mikä nyt sitten on muuttunut? Uutta ei ole tieto liikkumattomuuden haitoista ja sen aiheuttamasta laskusta yhteiskunnalle. Syynä on työvoimapulan iskeminen päin kasvoja. Se oli pitkään vain heikkona kajona horisontissa. Uskottiin, että se saadaan hoidettua digitalisaatiolla, maahanmuutolla jne. Liikkeen lisääminen ei ollut missään vaiheessa varteenotettava ratkaisu.

Työperäistä maahanmuuttoa ei tulla saamaan riittävästi, ihmisiä ei saada lisääntymään ja fyysinen työkyky heikkenee. Ehkä liike on se lääke.

Onko liikunnasta ja liikkeestä siis vihdoinkin tulossa muu kuin kulttuuripolitiikan osa-alue? Onko se vihdoin työ-, sosiaali- ja terveyspolitiikkaa? Onko se vihdoin vaalien polttavia kysymyksiä? No vielä ei ole tullut vastaan yhtäkään kysymystä aiheesta vaalikoneissa, mutta ehkä se pulppuaa esiin sopivasti vaaliviikoille.